Boléro, yhden osan orkesteriteos, jonka on säveltänyt Maurice Ravel ja joka on tunnettu alusta pehmeästi ja päättyy säveltäjän ohjeiden mukaan mahdollisimman äänekkäästi. Venäläisen tanssija Ida Rubinsteinin tilaama Boléro esitettiin ensimmäisen kerran Pariisin oopperassa 22. marraskuuta 1928 Bronislava Nijinskan koreografisen tanssin kanssa. Teos on ollut esillä monissa elokuvissa sen luomisesta lähtien, mutta se oli olennainen osa Blake Edwardsin elokuvan 10 (1979) juontajaa, pääosissa Dudley Moore ja Bo Derek.

Aluksi Rubinstein pyysi Ravelia luo hänelle espanjalaista luonnetta käsittelevä teos, joka viittaa siihen, että hän – erittäin ammattitaitoinen orkesterinjohtaja, joka oli kuusi vuotta aiemmin muokannut venäläisen säveltäjä Modest Mussorgskyn Kuvia näyttelyssä – voisi sovittaa orkesterille joitain espanjalaisen Isaac Albénizin pianokappaleita. Mutta jonkin verran harkittuaan Ravel sen sijaan kirjoitti oman alkuperäisen sävellyksensä, jonka hän kutsui Boléroksi – vaikka jotkut havaitsivat, että rytmit olivat enemmän kuin fandangon ja seguidillan kuin boleron rytmit. Debyytillään Rubinstein itse otti yksin maskuliinisen kahvila-tanssijana houkuttelevan maskuliinisen yleisönsä, jonka kasvava jännitys näkyy teoksen allekirjoituksessa crescendo.

Boléro on joukko 18 muunnelmaa alkuperäisestä kaksiosaisesta teemasta – tai ehkä, oikeammin sanottuna, 18 orkesterointia kyseisestä teemasta, sillä teema itsessään ei muutos, vaikka instrumentit tekevätkin. Virvelin avaavan rytmin (rytmi, joka jatkuu koko teoksen koko ajan) jälkeen kappale jatkuu seuraavasti:

• (1) soolohuilu (instrumentin matalalla alueella)
• (2) sooloklarinetti (myös matalalla alueella)
• (3) soolofagotti (korkealla alueellaan) )
• (4) yksinomainen E-litteä klarinetti (sävelkorkeudeltaan pienempi ja korkeampi kuin tavallinen B-litteä klarinetti)
• (5) soolo oboe d’amore (oboen ja englantilaisen sarven välissä äänenvoimakkuudella ja äänellä)
• (6) mykistetty trumpetti ja huilu (huilu, joka kelluu samansuuntaisena) trumpetin linjalle)
• (7) soolos tenorisaksofoni (epätavallinen esiintyminen orkesterissa, mutta Ravel piti jazzista)
• (8) soolosopraanosaksofoni (pieni, suora, korkealle sopiva saksofoni)
• (9) ranskalainen torvi ja celesta (jälkimmäisen yhdensuuntaiset kellomaiset äänet) sarven viivaan)
• (10) klarinetista koostuva kvartetti ja kolme kaksinkertaista ruokoa (yhdistelmä oranssia sävyisesti)
• (11) soolopasuuna (täynnä aistillisesti liukuvia kohtia)
• (12) korkeat puupuhaltimet (äänen voimakkuus kasvaa)

Vaihtelussa 13 jouset nousevat lopulta taustaroolistaan ottamaan johtoaseman muille muunnelmille. Crescendo jatkaa rakentamista; rumpu jatkuu, ja siitä tulee yhä näkyvämpi. Ennen pitkää trumpetin korostuksia lisätään, mikä lisää voimakkuutta, kunnes viimeisinä hetkinä koko orkesteri heitetään sekoitukseen – pasuunat, symbaalit ja kaikki -, mikä tuo teoksen ylpeälle, jos äkilliselle lopputulokselle.