Kansallinen takaisinperintähallinto (1933-1935)

Johdanto

Kun Franklin Delano Roosevelt vihittiin käyttöön Maaliskuussa 1933 neljäsosa maan työvoimasta (joka edustaa noin 13 miljoonaa työntekijää Yhdysvalloissa) oli työttömänä. Tämä oli keskellä suurta masennusta, ja jopa ne, joilla on onni saada työpaikat, työskentelivät epäsuotuisissa olosuhteissa. 1920-luvun ylituotanto johti inflaatioon, ja vuonna 1929 Wall Street Crash tasoitti Yhdysvaltojen taloutta. Tämä surullisen katastrofi johti tuotannon tasoon vuonna 1933 huomattavasti vähemmän kuin se oli ollut vain neljä vuotta aiemmin.

Vastavalittu presidentti Franklin D. Roosevelt allekirjoitti vuoden 1933 kansallisen teollisuuden elpymislain (NIRA). 16. kesäkuuta 1933. Uudella lailla luotiin kansallinen takaisinperintähallinto (NRA).

Kansallinen sääntelyviranomainen alkoi työskennellä yritysten kanssa laatiakseen reilun kilpailun valtuutetut säännöt, jotka oli vapautettava kilpailulakeista. Yhteistyö kilpailevien yritysten välillä olisi tavallisesti kielletty. Teollisuusryhmittymät toimittivat ensin ehdotetut säännöt presidentille hyväksyntää varten. presidentin oli hyväksyttävä koodit vain, jos lähettävä organisaatio ei rajoittanut jäsenyyttä ja edustaa alaa ja jos koodit itse edistivät lain politiikkaa. Koodien ei pidä edistää monopoleja eikä syrjiä pienyrityksiä. Hyväksyttyään koodit tulivat kyseisen kaupan tai teollisuuden lain mukaan täytäntöönpanokelpoisiksi standardeiksi. Lain 3 §: n c alakohdan mukaan liittovaltion piirituomioistuimilla oli toimivalta koodeksirikkomuksiin, ja Yhdysvaltain viranomainen voi hakea oikeuden määräyksiä rikkomusten pakottamiseksi noudattamaan sääntöjä. Luvun 3 f kohdassa määrätään, että kaikki valtioiden väliseen tai ulkomaankauppaan vaikuttavat rikkomukset on kohdeltava väärinkäytöksinä, joista rikoksentekijälle voidaan määrätä enintään 500 dollarin sakko jokaisesta rikoksesta; jokainen päivä, jona rikkomus tapahtui, oli katsottava erilliseksi rikkomukseksi.

Kohdan 7 (a) mukaan toimialakoodeissa vaadittiin sisällyttämään säännöksiä työn suojelemiseksi. Vähimmäispalkkoja ja oikeutta työehtosopimusneuvotteluihin oli tarkoitus lisätä työntekijöiden deflatoitua ostovoimaa ja työtuntien rajoitusten lisätä työllisyyttä jakamalla käytettävissä olevat työtunnit useamman työntekijän kesken. Lain 7 §: n a momentissa säädettiin myös, että työntekijää ei tarvitse vaatia liittymään yritysliittoon eikä häntä saa estää liittymästä mihinkään muuhun ammattiyhdistykseen työsuhteen ehtona.

Lain 7 §: n a momentissa oli oltava niin pitkälle – huolestuttavat seuraukset, joita jotkut työväen historioitsijat ovat kutsuneet sitä työväenliikkeen Magna Chartaksi. Unionin jäsenyys kasvoi valtakunnallisesti dramaattisesti. Esimerkiksi yhdistetyt vaatetyöntekijät kaksinkertaistivat jäsenyytensä 60 000: sta 120 000: een vuoden 1933 alun ja vuoden 1934 puolivälin välillä. Amerikan yhdistynyt kaivostyöntekijä nelinkertaisti jäsenyytensä 100 000: sta 400 000: een vajaan vuoden kuluttua NIRA: n hyväksymisestä.

Kansallisen sääntelyviranomaisen valvonnassa otettiin nopeasti käyttöön useita satoja toimialakoodeja, mutta julkinen tuki pian vähentynyt. Säännöillä on taipumus lisätä tehokkuutta ja työllisyyttä, parantaa palkkoja ja työtunteja, estää hintojen leikkaaminen ja vilpillinen kilpailu sekä kannustaa työehtosopimusneuvotteluihin. Niillä oli kuitenkin taipumus nostaa hintoja ja rajoittaa tuotantoa. Yritykset pitivät koodeja raskaina. Yli 540 koodia julkaistiin, eikä ollut epätavallista, että yhtä yritystä hallitsi useita tai jopa useita kymmeniä koodeja. Koodit ovat toisinaan ristiriidassa keskenään, ja yritysten oli ajoittain maksettava työntekijöilleen erilaiset palkkatasot eri vuorokaudenaikoina. Lisäksi työvoima oli tyytymätön kansallisen sääntelyviranomaisen toimintaan ammattiliittojen suhteen. Vaikka näyttää siltä, että kongressi oli aikonut NIRA: n 7 §: n a alakohdan avustaa työntekijöitä itseorganisoitumisessa ja yritysliittojen lannistamisessa, kansalliset sääntelyviranomaiset tulkitsivat osiota tavalla, joka ei suosinut työvoimaa eikä johtoa.Vaikka kansalliset sääntelyviranomaiset pyrkivät varmistamaan, että hallitus suojeli työntekijöitä ammattiliittojen jäsenyydeltä johtuvalta syrjinnältä, se ei pyrkinyt aktiivisesti kieltämään yritysliittojen perustamista eikä tyydyttämään monia pyrkimyksissään suojella yksilöiden oikeutta olla pakotettiin liittymään ammattiliittoon.

Huolimatta joistakin kansallisten sääntelyviranomaisten menestyksistä työn puolesta – se lopetti lapsityövoiman tekstiiliteollisuudessa – monet työyhteisössä väittivät, että kansallisen sääntelyviranomaisen tulkinta työmääräyksistä suosi työnantajia. Riippumatta kansallisten sääntelyviranomaisten aikomuksista joka tapauksessa, harvat henkilökunnan jäsenet olivat käytettävissä täytäntöönpanon valvonnassa, ja koodeja oli usein helppo manipuloida tai välttää.

NIRA: n II osasto perusti julkisten rakennusvirastojen (PWA) myöntämään 3,3 miljardia dollaria julkisten töiden rakentamista koskevissa sopimuksissa. (Hallitus ei palkannut työntekijöitä suoraan PWA-hankkeisiin, kuten se teki myöhemmin samanlaisella New Deal -ohjelmassa, Works Progress Administration (WPA).) Sisäasiainministeri Harold L. Ickes johti PWA: ta. Ickes oli tarkkaan rehellinen valitessaan hankkeita ja tehdessään sopimuksia, ja hän vaati, ettei varoja tuhlata. Hän menestyi tältä osin, minkä seurauksena NIRA: n julkisia rakennusmääräyksiä koskevat edut toteutettiin liian hitaasti, jotta niillä olisi paljon välitöntä vaikutusta kansalliseen elpymiseen.

PWA valvoi kuitenkin valtavaa määrää ja erilaisia julkisia rakennusprojekteja, mukaan lukien koulut, sairaalat, postitoimistot, oikeustalot, tiet, sillat, vesijärjestelmät ja jätteenkäsittelylaitokset. Sen kaksi merkittävintä hanketta olivat Triborough -sillan rakentaminen New Yorkiin ja Boulder (nykyisin nimellä Hoover) padon valmistuminen Colorado-joelle Arizonassa. Viime kädessä PWA sai päätökseen yli 34 000 projektia ympäri maata.

Huolimatta Julkisen rakennusviraston asteittaisesta menestyksestä, kansalliset sääntelyviranomaiset menettivät edelleen yleisön ja hallituksen sponsorien tuen. Kolme viikkoa ennen NIRA: n kahden vuoden voimassaolon päättymispäivää korkein oikeus julisti yksimielisesti perustuslain vastaiseksi asiassa Schechter Poultry Corp. v. Yhdysvallat, 295 U.S. 495, 55 S. Ct. 837, 79 L. Toim. 1570. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että säädöksellä siirrettiin lainvastaisesti kansallista sääntelyviranomaista ja että lain soveltaminen kaupankäyntiin New Yorkin osavaltiossa ylitti liittovaltion hallitukselle kauppaa koskevassa lausekkeessa myönnetyn toimivallan. (Kauppalauseke antaa kongressille vallan säännellä kauppaa valtioiden välillä, mutta ei yksittäisen valtion sisällä.) Vastauksena Schechteriin ja muihin New Deal -lainsäädäntöä mitätöiviin päätöksiin Roosevelt piti kuuluisan puheen 31. toukokuuta 1935, jossa hän kritisoi. korkein oikeus ”valtioiden välisen kaupan hevosen ja bugin määritelmän” käyttämisestä. Myöhemmässä New Deal -lainsäädännössä sisällytettiin joitain NIRA: n osia, erityisesti 7 §: n a alakohdan työehtoja, ja lopulta selvisi korkeimman oikeuden valvonnasta.