Pakko-oireiset ja siihen liittyvät häiriöt: Johdanto

Pakko-oireisten ja siihen liittyvien häiriöiden luokkaan kuuluvilla ehdoilla on kaikilla pakkomielteillä ja pakoilla keskeisiä piirteitä. Pakkomielle on toistuva, jatkuva ja tunkeileva ahdistus, joka aiheuttaa ajatuksia tai kuvia, jotka johtavat myöhempään toistuvaan käyttäytymiseen, johon viitataan pakkoina. Pakkomielle voi sisältyä ajatuksia, tunteita, ideoita ja tuntemuksia, jotka pakottavat henkilön tekemään tiettyä käyttäytymistä tai pakkoa. Joitakin yleisempiä pakkomielteitä ovat liiallinen laskeminen, fyysisten vikojen möyhiminen, kasaaminen ja ihon poiminta. Jotkut tuloksena olevista rituaaleista, jotka ovat yleisiä pakko-oireisessa häiriössä diagnosoitujen henkilöiden joukossa, sisältävät usein toistuvia käsinpesuja, ovien ja lukkojen usein tarkistamista ja erityistilanteiden välttämistä. Jotta henkilö voidaan ottaa huomioon pakko-oireisen häiriön diagnoosissa, sen on oltava häiritsevää heidän päivittäiselle olemassaololleen ja toiminnalleen. Tähän luokkaan kuuluvilla häiriöillä on yhteinen piirre liiallisesta huolestumisesta samoin kuin myöhemmästä sitoutumisesta toistuvaan käyttäytymiseen.

Muutokset DSM-4 TR: stä DSM-5: een:

Siellä olivat merkittäviä muutoksia mielenterveyshäiriöiden diagnostiikka- ja tilastokäsikirjan (DSM) aiempiin painoksiin verrattuna. Pakko-oireinen häiriö luokiteltiin aiemmin DSM-4 TR: ssä ahdistuneisuushäiriöksi. Uusi DSM-5 on luonut erillisen luvun erillään muista ahdistuneisuushäiriöistä. Tämä seuraa myös ICD 10 CM: n tarkistuksia, jotka luokittelevat myös OCD: n erillään ahdistuneisuushäiriöistä. Pakko-oireisten häiriöiden ja ahdistuneisuushäiriöiden läheisessä suhteessa ei kuitenkaan saa koskaan olla sekaannusta. Kun pakko-oireisen häiriön erottaminen ahdistuneisuushäiriöistä odotettiin ennen uuden DSM-5: n julkaisua, psykiatrit tukivat muutosta huomattavasti useammin kuin muut mielenterveysklinikot, ja vain 40-45% muista mielenterveysalan ammattilaisista siirtyminen uuteen luokkaan. Monet psykologit, neuvonantajat ja muut mielenterveyden ammattilaiset eivät kannattaneet muutosta johtuen siitä, että useimmat pakko-oireisen häiriön hoitoprotokollat ovat samanlaisia myös ahdistuneisuuden ja muiden siihen liittyvien häiriöiden kohdalla. Kuten useimpien ahdistuneisuuteen liittyvien häiriöiden ja masennuksen tapaan, komorbiditeetti on usein sääntö eikä poikkeus.

Joitakin tähän luokkaan kuuluvista uusista häiriöistä ovat excoriation (ihon poiminta) häiriö, aineen / lääkityksen aiheuttama pakko-oireinen ja siihen liittyvä häiriö, kasautumishäiriö ja pakko-oireinen ja siihen liittyvä häiriö, joka johtuu toisesta sairaudesta. Myös trichotillomanian (hiusten vetohäiriö) diagnoosi siirrettiin DSM-4 TR -impulssikontrollihäiriöiden luokituksesta tähän uuteen pakko-pakollisten ja siihen liittyvien häiriöiden luokitukseen DSM-5: ssä.

Diagnoosi:

Tärkeä diagnoosin osa on erottaa pakko-oireinen häiriö muista mielenterveyshäiriöistä pakkomielteisen huolenaiheen ja toistuvan käyttäytymisen keskeisten piirteiden avulla. Kun tämä on saatu aikaan, diagnoosi voi jatkua.

Pakko-oireisen häiriön diagnoosi voi olla haastavaa, koska muulla diagnoosilla on korkea komorbiditeettitaso. On hyvin yleistä, että henkilöllä, jolla on tämä diagnoosi, esiintyy myös ahdistuneisuushäiriöiden ja masennuksen oireita; syömishäiriö; somatoformihäiriö; hypochondriasis; impulssikontrollihäiriö, erityisesti kleptomania; ja huomion alijäämän hyperaktiivisuushäiriö (ADHD). Lisäksi on olemassa huomattava määrä kirjallisuutta, joka ottaa huomioon pakko-oireisen häiriön ja Touretten oireyhtymän samanaikaisuuden.

Levinneisyys:

On arvioitu, että jopa yksi 100: sta tai 2: sta 3 miljoonalla aikuisella on tällä hetkellä pakko-oireinen häiriö. Lasten keskuudessa on arvioitu, että lähes yksi 200: sta tai 500 000: sta lapsesta ja nuoresta voi saada tämän diagnoosin. Nämä arviot eivät sisällä muita vastaavia häiriöitä. Varastoinnin uskotaan vaikuttavan noin 4 prosenttiin väestöstä. Trikotillomania voi vaikuttaa jopa 2,5 miljoonaan amerikkalaiseen, ja jopa 3,8 prosentilla opiskelijoista uskotaan olevan excoriation-oireita.
Pakko-oireisten ja siihen liittyvien häiriöiden hoito:

Yleisimmin raportoidut hoidot sisältävät yhdistelmän lääkkeitä ja psykologisia hoitoja. Joidenkin tutkimusten mukaan kognitiivinen käyttäytymisterapia on tehokkaampaa kuin lääkehoito, tai usein on todettu olevan asianmukainen korvaava alkuperäisten oireiden lieventämisen jälkeen.Kansainvälinen pakko-oireisten häiriöiden säätiö on suositellut altistumisen ja vasteen ehkäisyä (ERP), joka on eräänlainen kognitiivinen käyttäytymisterapia, ja on päätellyt, että tämän tyyppinen hoito voi vähentää oireita jopa 60-80% aktiivisille osallistujille hoito.

Yleistä pakko-oireisesta häiriöstä löytyy seuraavilta sivuilta, samoin kuin kullekin diagnoosille ominaiset tiedot uudessa DSM-5-kategoriassa pakko-oireiset häiriöt.

Pakko-oireiset ja siihen liittyvät häiriöt DSM-5-diagnostiikkakoodit:

300.3 (F42) Pakko-oireinen häiriö
Määritä, jos: Tiikkaan liittyvä

300.7 (F45.22) Kehon dysmorfinen häiriö
Määritä, jos: Lihasdysmorfian kanssa

300,3 (F42) Varastointihäiriö
Määritä, jos: Liiallisella hankinnalla

312,39 (F63.2) Trichotillomania (hiukset vetohäiriö)

698,4 (L96.1) Excoriation (ihon poiminta) häiriö

294.8 (F06.8) Pakko-oireinen ja siihen liittyvä Toisesta sairaudesta johtuva häiriö
Määritä, jos: Pakko-oireisen häiriön kaltaisten oireiden kanssa, Ulkonäköön liittyvillä huolenaiheilla, Varastoivilla oireilla, Hiusten vetovoimaisilla oireilla, Ihon poimintaoireilla. Muu määritelty pakko-oireinen häiriö
300.3 (F42) Määrittelemätön pakkomielteinen ja siihen liittyvä häiriö

Pakko-oireisten häiriöiden diagnostiikkatiedot ja kriteerit mukautettu mielenterveyshäiriöiden diagnostiseen ja tilastolliseen käsikirjaan Viides painos American Psychological Association, kirjoittanut Paul Susic Ph.D. Lisensoitu psykologi