Christopher A.Bracey

Vuoden 1866 kansalaisoikeuslainsäädäntö (14 Stat. 27) oli merkittävä luku sisällissodan jälkeisinä vuosina vastaemancipoituneiden mustien kansalaisten tasa-arvon kehittämisessä. Laki saavutti kolme ensisijaista tavoitetta, jotka oli suunniteltu integroimaan mustat amerikkalaisen valtavirran yhteiskuntaan. Ensinnäkin laissa julistettiin, että ”kaikki Yhdysvalloissa syntyneet henkilöt julistetaan täten Yhdysvaltain kansalaisiksi”. Toiseksi, laissa määritellään nimenomaisesti Yhdysvaltain kansalaisuuden oikeudet:

Tällaiset kansalaiset, kaikesta rodusta ja väristä riippumatta aikaisemmista orjuuden tai orjuuden ehdoista tahattomalla orjuudella – – on sama oikeus kaikissa Yhdysvaltojen osavaltioissa ja alueilla tehdä sopimuksia ja panna ne täytäntöön, nostaa kanne, olla osapuolia ja todistaa, periä, ostaa, vuokrata, myydä, pitää hallussa ja välittää todellinen ja henkilökohtainen omaisuus sekä kaikkien lakien ja menettelyjen täysimääräinen ja yhtäläinen hyöty henkilöiden ja omaisuuden turvaamiseksi, kuten valkoiset kansalaiset nauttivat, ja niihin kohdistetaan samanlaisia rangaistuksia, tuskaa ja rangaistuksia eikä kenellekään muulle mitään laista, asetuksesta, asetuksesta, asetuksesta tai päinvastaisesta tavasta huolimatta.

Kolmanneksi teko teki laittomaksi evätä henkilöltä kaikki nämä oikeudet kansalaisuuden rodun, värin tai orjuuden tai tahattoman orjuuden aikaisemman tilanteen perusteella.

LAKI

Vuoden 1866 kansalaisoikeuslain juuret ovat jäljitettävissä presidentti Abraham Lincolnin 1. tammikuuta 1863 antamaan vapautusjulistukseen, joka vapautti kapinallisten orjuudessa pidetyt orjat. Joillakin tavoin julistus näyttää olevan muotoiltu tiettyjen sotilaallisten päämäärien saavuttamiseksi sen sijaan, että se edistäisi abolitionistista liikettä sinänsä. Kapinallisten mustien vapauden julistuksen tarkoituksena oli horjuttaa istutusyhteiskuntaa kannustamalla orjia haastamaan viranomaiset. Orjat, jotka pakotetaan palvelemaan työvoimana eteläisen armeijan puolesta, muuttuisivat ala-arvoisiksi. Vaimot ja vanhukset hallinnoivat istutuksia, jotka tyhjennettiin eteläisistä valkoisista miehistä, jotka otettiin asepalvelukseen. Ei ole yllättävää, että orjat alkoivat haastaa viranomaisensa tavoilla, jotka häiritsivät sotatoimia.

Toinen sotilaallinen tavoite oli turvata työvoiman lähde laajentuvien unionin sotilaallisten ponnistelujen tukemiseksi. Ehkä radikaalin piirre vapautumisjulistuksessa oli vapaiden ja vasta vapautettujen mustien liittyminen asepalvelukseen. Mustilla sotilailla, vaikka niitä ei pidetä samanarvoisina kuin valkoiset kollegansa, oli kuitenkin ratkaiseva rooli linnoitettujen asemien rakentamisessa ja pitämisessä, ja ne varmistivat tavaravirran unionin toimituslinjoilla.

Vaikka julistus perustui sotilaalliseen tarpeeseen se kuitenkin muutti nopeasti poliittisen maiseman ja vahvisti vastustusta orjuuden instituutioon. Kuten presidentti Lincoln totesi joulukuussa 1863, orjuudesta oli tullut ”moraalinen mahdottomuus” amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Kasvava orjuuden vastainen ilmapiiri vahvistettiin vuonna 1864 pidetyillä vaalituloksilla, jotka tuhosivat kongressiin republikaanien johtajien ydinryhmän, joka kannatti asteittaista jälleenrakentamista ja mustien oikeuksien ja etujen suojaamista.

Andrew Johnsonin nousu Lincolnin murhan jälkeinen presidenttikunta merkitsi käännekohtaa sodanjälkeisessä jälleenrakennustyössä. Toukokuussa 1865 presidentti Johnson aloitti presidentin jälleenrakennuspolitiikan, jonka tarkoituksena on muodostaa unioni uudelleen mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Lincoln ymmärsi, että eteläisten valtioiden palauttaminen unionille ei ollut riittävää ilman eteläisten uskomusten ja orjuuteen ja eteläiseen elämäntapaan liittyvien asenteiden jälleenrakentamista. Mutta Johnsonin jälleenrakennus helpotti paluuta unioniin ja rohkaisi valtioiden oikeuksien uhmaa puolustamista ja vastustusta mustalla äänioikeudella. Kuten historioitsija Eric Foner kirjoitti vuonna 1988, Johnsonin jälleenrakennus valtuutti valkoiset etelät ”muotoilemaan siirtymistä orjuudesta vapauteen ja määrittelemään mustien” siviiliaseman ilman pohjoista puuttumista ”(s. 189).

Ei ole yllättävää Kun valkoiset saivat takaisin sosiaalisen ja hallinnollisen valvonnan unionin kuvernööreiltä Johnsonin politiikan mukaisesti, he ryhtyivät usein samanaikaisesti toimiin rajoittamaan äskettäin vapautuneiden mustien pääsyä valkoisten tavallisiin oikeuksiin ja vapauksiin. Entiset liittovaltiot – kuten Etelä-Carolina , Mississippi ja Alabama – hyväksyivät ja panivat tiukasti täytäntöön ”mustat koodit”, ahdistavat lait, joita sovellettiin vain mustiin. Mustat koodit sallivat usein ankaramman rangaistuksen mustille kuin valkoisille samanlaisesta toiminnasta.

Mustien koodien lisäksi etelät tekivät yksityisiä syrjintätapoja ja suoraa väkivaltaa vapautettuja vastaan. Kuten Foner kertoo, ”väkivallan leviäminen heijastaa valkoisia” päättäväisyyttä määritellä … perheen, kirkon, työn tai henkilökohtaisen käytöksen asioissa ”(s. 120). Historioitsija Randall Kennedy toteaa, että tämä johti joskus pahoinpitelyyn tai tappamiseen. mustia sellaisille ”rikkomuksille” kuten ”jalkakäytäviltä poistumisen epäonnistuminen, lasten lyömisen vastustaminen, valkoisiin puhuminen ilman kunnioittamista ja äänestysyritys” (1997, s. 39).

Vaikka kolmetoista Muutos oli ratifioitu ja orjuus perustuslaillisesti poistettu, etelässä vallitseva politiikka uhkasi pilkata mustille myönnettyä vapautta.Pennsylvanian edustajan Thaddeus Stevensin johdolla perustettiin jälleenrakennuksen sekakomitea seuraamaan ja reagoimaan rotuun Sekakomitea, käsittelemällä kysymystä ”mustan rodun vapauksien turvaamisesta”, päätyi lopulta siihen tulokseen, että lisätoimenpiteet muutettu vasta emancipoituneiden mustien turvallisuuden ja kohottamisen kannalta. Yksi näistä lisätoimenpiteistä tulisi kansalaisoikeuslakiksi vuodelta 186.

LAINSÄÄDÄNTÖKESKUSTELU

Illinoisissa toimiva senaattori Lyman Trumbull esitteli lakiesityksen, josta myöhemmin tuli kansalaisoikeudellinen laki vuodelta 186. Trumbull kertoi kolmekymmentäyhdeksännelle kongressille, että ehdotettua lainsäädäntöä tarvitaan vahvistamaan vapautta mustille, joka on varmistettu ratifioimalla kolmetoista tarkistus: ”Kun kaikkialla Yhdysvalloissa ymmärretään, että kuka tahansa, joka riistää toisen mikä tahansa oikeus tai rangaistus hänen värinsä tai rodunsa seurauksena altistuu sakolle ja vankeudelle, luulen, että tällaiset teot lakkaavat pian. ” Trumbull ilmoitti aikovansa tuhota syrjivät mustat koodit. Muut republikaanien kongressimiehet keskittyivät mustien oikeuksiin ”tehdä sopimuksia omasta työstään, vallasta panna täytäntöön palkkansa ja keinoista pitää kiinni ja nauttia vaivannäön tuotoista”. Jos valtiot voisivat riistää mustilta nämä perusoikeudet, kuten eräs kongressiedustaja huomautti, ”vaadin tietää, mikä käytännön arvo on orjuuden poistava tarkistus?”

LASKU ”OIKEUKSIEN RAJOITETTU MÄÄRITELMÄ

Vaikka aikansa onkin radikaali, on tärkeää ymmärtää lakiehdotuksen rajat: Lakiehdotuksella pyrittiin selvästi ohittamaan mustat koodit vahvistamalla äskettäin vapautettujen mustien täysimääräinen kansalaisuus ja määrittelemällä kansalaisuus kaikille henkilöille. Lain mukaan nimitys Yhdysvaltain kansalaiseksi tarkoitti sitä, että henkilöllä oli tiettyjä erityisoikeuksia, kuten oikeus tehdä sopimuksia ja panna ne täytäntöön, oikeus nostaa kanne ja osallistua oikeusjuttuihin osapuolina tai todistajina sekä oikeus periä, ostaa, vuokrata, myydä, hallussapitää ja välittää kiinteistöjä. Määritellessään kansalaisuutta tällä tavoin laki kumosi valtion tukemat mustat koodit.

Samalla laissa täsmennettiin, että nämä oikeudet olivat ”kansalaisoikeuksia, ”antaa ensimmäisen selkeä osoitus siitä, että rotusuhteiden yhteydessä kyseessä oli eri taso tai taso oikeuksia. ”Kansalaisoikeudet” ymmärrettiin tällä hetkellä omistusoikeuksina, sopimusoikeuksina ja lakien yhdenvertaisena suojana. Nämä oikeudet olivat erillään ”poliittisista oikeuksista”, joihin liittyi äänioikeus ja julkinen virka, sekä ”sosiaalisista oikeuksista”, jotka liittyivät julkisten majoitusmahdollisuuksien ja vastaavien oikeuksiin. Siten lakiesitys heijastaa yleistä näkemystä, jonka mukaan poliittinen osallistuminen ja sosiaalinen integraatio olivat enemmän tai vähemmän ”etuoikeuksia” eivätkä kansalaisuuden peruselementtejä.

Poliittiset oikeudet turvataan myöhemmin ratifioimalla viidentoista muutos ja kohta. kansalaisoikeuslainsäädännön vuonna 1870, ja sitä tarkasteltiin uudelleen lähes vuosisataa myöhemmin vuonna 1965 annetulla kansalaisoikeuslailla. Yhdysvaltain korkein oikeus piti kongressin yritystä myöntää sosiaalisia oikeuksia mustiin ihmisoikeuslakiin vuonna 1875. Kansalaisoikeustapaukset (1883). Kongressi kuitenkin voitti viime kädessä myöntämällä mustille sosiaaliset oikeudet vuoden 1964 kansalaisoikeuslain myötä.

PRESIDENTIAL VETO

Näistä ilmeisistä rajoista huolimatta Lain mukaisen suojan laajuudesta presidentti Johnson kuitenkin vetosi laskun. Johnsonin pääasiallinen vastalause oli menettelytapa. Veto-sanomassaan hän väitti, että kongressilla ei ollut perustuslaillista valtaa lakiesityksen toteuttamiseksi, koska ”yksitoista kolmestakymmenestä kuudesta osavaltiosta ei ole tällä hetkellä edustettuna kongressissa.”Johnson teki myös selväksi, että hän hylkäsi idean mustien kansalaisoikeuksien liittovaltion suojelusta, väittäen, että tällainen käytäntö rikkoi” koko kokemuksemme kansana ”ja edustaa häiritsevää siirtymistä kohti keskittämistä ja kaikkien keskittämistä lainsäädäntövaltaa kansallishallituksessa. ”

Ehkä Johnsonin veto-sanan silmiinpistävin piirre oli sen rasismi ja kiihottava kielenkäyttö. Esimerkiksi Johnson vastusti, että teko, joka on luotu ”värillisen rodun turvaamiseksi, joka ylittää äärettömästi kaiken, mitä julkisyhteisöt ovat koskaan antaneet valkoiselle rodulle. Itse asiassa rotu ja väri erotetaan laskuista, jotka on tehty toimimaan värillisen ja valkoisen rodun hyväksi. ” Johnson väitti myös, että mustat olivat yksinkertaisesti valmistautumattomia tulemaan kansalaisiksi, ainakin ulkomailta tulleisiin maahanmuuttajiin verrattuna, koska he olivat orjia ollessaan ”vähemmän tietoisia instituutioidemme luonteesta ja luonteesta”. Johnson mainitsi jopa oletetun rotujenvälisen avioliiton uhkan, mikä viittasi siihen, että äskettäin vapautettujen mustien kansalaisoikeuksien suojelu järkyttäisi jotenkin vakiintunutta sosiaalista hierarkiaa.

Johnsonin veto-oikeuden tarkoituksena oli vahvistaa republikaanien vastustusta hänen avioliittoonsa. Kongressi kumoaa veto-oikeuden ja antoi vuonna 186 annetun kansalaisoikeuslain. Se ehdotti myös Yhdysvaltojen perustuslain nelitoista muutosta poistamaan kaikki epäilyt sen valta antaa tällaista suojalainsäädäntöä. Toisin kuin vuoden 1866 säädös, neljästoista Kaksi vuotta myöhemmin ratifioidussa tarkistuksessa käytetään yleistä kieltä kansalaisten syrjinnän kieltämiseksi ja yhdenvertaisen suojelun takaamiseksi lakien mukaisesti.Näiden suojausten sisällyttäminen perustuslakiin oli kriittinen hetki osavaltioiden liittovaltion kehityksessä oikeuksien suojelemiseksi. Tämän uuden sitoutumisen liittovaltion voimaan korostamiseksi vuoden 1866 kansalaisoikeuslaista säädettiin uudelleen 1870: n kansalaisoikeuslain 18 §: ssä. Vuonna 1870 säädetty laki kielsi kahden tai useamman henkilön salaliitot, jotka uhkasivat kansalaista nauttimaan kaikista oikeuksista tai etuoikeuksista, jotka hänelle myönnettiin tai turvataan Yhdysvaltain perustuslaissa tai laissa. ” laajensi myös liittovaltion suojelun mustien äänioikeuksiin.

LAKI ”HENKIN PITÄMINEN

Vuoden 1866 kansalaisoikeuslain hengessä eletään edelleen nykyaikaisessa syrjinnän vastaisessa laissa. Yhdessä tällaisessa laissa (42 USC, § 1981) säädetään suurelta osin vuoden 1866 lain 1 pykälästä johdetulla kielellä, että ”kaikilla Yhdysvaltojen lainkäyttövaltaan kuuluvilla henkilöillä on sama oikeus tehdä ja panna täytäntöön sopimuksia jokaisessa osavaltiossa ja alueella. , nostaa kanne, olla osapuolia, todistaa ja hyödyntää kaikkia lakeja ja menettelyjä henkilöiden ja omaisuuden turvaamiseksi, kuten valkoiset kansalaiset nauttivat. ” Kantajat vetoavat usein tähän lakiin väittäen syrjintää työelämässä tai syrjintää julkisessa tai yksityisessä koulutuksessa. Toinen laki (42 USC, § 1982), joka oli alun perin osa vuoden 1866 lain 1 §: ää, ”kieltää kaiken yksityisen ja julkisen rotuun perustuvan syrjinnän omaisuuden myynnissä tai vuokrauksessa”, ja sitä käytetään usein yhteydessä asuntojen syrjintää koskevien oikeusjuttujen kanssa. Laki (42 USC, § 1983), joka myöntää yksityishenkilöille tänään oikeuden nostaa kanne valtion virkamiesten kansalaisoikeuksien menettämisestä, toistaa vuoden 1866 lain 2 §: n sekä sen jälkeisen lain, vuoden 1871 kansalaisoikeuksista annetun lain (tunnetaan myös nimellä Ku Klux Klan Act), joka antoi luvan oikeudenloukkaajiin kohdistuviin siviili- ja rikosoikeudellisiin seuraamuksiin vastauksena eteläisen laittomuuden vaatimuksiin.

Katso myös: Kansalaisoikeuslakit 1875, 1957, 1964; Fair Housing Act vuodelta 1968; Force Act; Ku Klux Klanin laki; Voting Rights Act, vuodelta 1965.

BIBLIOGRAPHY

Du Bois, W. E. B. Black Reconstruction in America: 1860–1880. New York: Harcourt, Brace and Company, 1935.

Foner, Eric. Jälleenrakennus: Amerikan keskeneräinen vallankumous 1863–1877. New York: Harper & Row, 1988.

Kennedy, Randall. Rotu, rikollisuus ja laki. New York: Pantheon Books, 1997.

Wilson, Theodore Brantner. Etelän mustat koodit. Yliopisto: University of Alabama Press, 1965.

Woodward, C. Vann. Strange Career of Jim Crow, 3d rev. Toim. New York: Oxford University Press, 1974.

Ote vapautuksen julistuksesta

ottaa huomioon, että syyskuun 22. päivänä vuonna 1862 AD Yhdysvaltain presidentti antoi julistuksen, joka sisälsi muun muassa seuraavat asiat:

”Tämä tapahtui tammikuun 1. päivänä jKr.Vuonna 1863 kaikki orjina pidetyt henkilöt missä tahansa osavaltiossa tai valtion nimitetyssä osassa, jonka kansan tulee sitten kapinoida Yhdysvaltoja vastaan, ovat silloin ja ikuisesti vapaat; ja Yhdysvaltain toimeenpaneva hallitus, mukaan lukien sen armeija ja merivoimien hallinto, tunnustavat ja ylläpitävät tällaisten henkilöiden vapautta eivätkä tee toimia tai toimia tukahduttaakseen tällaisia henkilöitä tai kenenkään heitä kaikin mahdollisin tavoin. heidän todellisen vapautensa ….

Ja edellä mainitun voiman ja tarkoituksen vuoksi annan käskyn ja julistan, että kaikki orjina pidetyt henkilöt mainituissa nimetyissä valtioissa ja osissa valtioita ovat ja siten – eteenpäin on vapaa; ja että Yhdysvaltain toimeenpaneva hallitus, mukaan lukien sen sotilaalliset ja merivoimien viranomaiset, tunnustaa ja ylläpitää mainittujen henkilöiden vapautta.

Ja kehotan täten ihmisiä, jotka on julistettu vapaiksi pidättymään. kaikki väkivalta, ellei se ole välttämätöntä itsepuolustukseksi; ja suosittelen heille, että aina kun se on sallittua, he työskentelevät uskollisesti kohtuullisen palkan maksamiseksi.

Ja ilmoitan edelleen ja ilmoitan, että tällaiset sopivan kunnon henkilöt otetaan vastaan Yhdistyneen kuningaskunnan asevoimaan. Valtioiden varuskuntaan linnoituksia, paikkoja, asemia ja muita paikkoja sekä miehittää kaikenlaisia aluksia mainitussa palveluksessa.

Ja tämän teon, jonka uskotaan vilpittömästi olevan perustuslaissa perusteltu oikeus, sotilaallisen välttämättömyyden vuoksi vetoan ihmiskunnan harkittavaan tuomioon ja Kaikkivaltiaan Jumalan armolliseen suosioon. ”