Seuraavassa kirjoittaja analysoi vuoden 1973 Yom Kippurin sodan seurauksia ja tarjoaa mielipiteensä, joista osa on todennäköisesti kiistanalaisia, sodan vaikutuksesta Israelista ja Egyptistä. Painettu uudelleen luvalla The Yom Kippur War: The Epic That Transformed Middle East (Schocken Books).

Yom Kippurin sota merkitsi suurta kääntymistä Israelin ja arabien välisessä vastakkainasettelussa. Palauttamalla ylpeyden Egyptiin ja tunteen suhteesta Israeliin se avasi tien Camp Davidin rauhansopimukseen vuonna 1979. Viisitoista vuotta myöhemmin Israel allekirjoitti rauhansopimuksen Jordanian kanssa. Seuraavina vuosina juutalainen valtio kutoisi huomaamattomat taloudelliset ja poliittiset siteet muihin arabimaihin Marokosta Persianlahden osavaltioihin, kun demonisaatio alkoi antaa tien reaalipolitiikalle.

Mahdollisuus uudelleensodata sodaa Lähi-itä pysyisi aina läsnä, varsinkin kun ratkaisematon palestiinalaiskysymys herätti intohimoja. Mutta Yom Kippurin sota, huolimatta katastrofaalisesta avautumisestaan Israelille, oli parantanut sen sotilaallista pelotetta, ei vähentänyt sitä.

On vaikea kuvitella suotuisampaa avaavaa kättä kuin Egyptin ja Syyrian. tekivät itsensä lokakuussa 1973 – saavuttaen strategisen ja taktisen yllätyksen kahden rintaman sodassa, taistelleet suunnitelmiensa mukaisesti, joita he olivat harjoittaneet vuosia, ja supervaltion tukemana. Silti sota päättyi Israelin armeijaan tietä Kairoon ja Damaskokseen. Israelin mahdollisuudet koskaan antaa itsensä yllättyä uudestaan näyttäisi epätodennäköiseltä. Myös Israelille oli annettu tuskallinen oppitunti vallan rajoituksista ja ylimielisyyden vaarasta.

Toivo Foxhole

Jo ennen kuin ammunta oli kokonaan päättynyt, tunnuksen pilkkuja kummassakin ihmisen kasvojen leirissä vastakkaisessa reiässä.

Amir Yoffen pataljoona, joka sijaitsi Suezin kaupungin laidalla, vaihtoi voimakasta tulta Egyptin joukkojen kanssa tulitauosta huolimatta, kunnes YK: n joukko saapui sunnuntaina. 28. lokakuuta asettamaan itsensä kahden voiman välille. Kun sinikypäräiset rauhanturvaajat asettuivat, molemmin puolin olevat sotilaat kohottivat päänsä ampumisasentojensa yläpuolelle ja katsoivat miehiä, joita he olivat juuri ampuneet. Egyptiläiset reagoivat ensimmäisinä. Ylittämättä YK: n joukkoja he saavuttivat Israelin panssaroidun jalkaväen yrityksen. ”Ota heidät vankiin”, sanoi Yoffe olettaen, että tästä syystä he olivat tulleet yli.

”He eivät halua antautua”, sanoi komennon komentaja. ”He haluavat kättellä.” Jotkut egyptiläiset suutelivat israelilaisia sotilaita, joita he olivat ampuneet muutama minuutti aikaisemmin. Egyptiläisten upseerien vihaiset huutot toivat miehensä takaisin.

Kun armeijan viihderyhmä esiintyi muutama päivä myöhemmin Yoffen pataljoonassa, kappaleisiin sisältyi yksi, joka oli kirjoitettu kuuden päivän sodan jälkeen ja jossa pilkattiin taistelukentältä paenneita egyptiläisiä sotilaita, jättäen saappaat hiekkaan. Sotilaat menivät myöhemmin esiintyjien luo ja ehdottivat heitä pudottamaan kyseisen kappaleen ohjelmistosta Kolmen viikon uuvuttavan taistelun jälkeen vihollisen helppo pilkkaaminen oli sekaisin.

Ennusteet rauhasta

Silmiinpistävin veljeys tapahtui linjan vastakkaisessa päässä, lähellä Ismailiya. Ensimmäisen tulitauon jälkeisenä aamuna Kaptent Gideon Shamir otti käyttöönsä laskuvarjoyrityksensä Sweetwater-kanavan kannalla pitkin nähdessään Egyptin kommandot leiriytyneenä 100 metrin päässä sijaitsevaan hedelmätarhaan. He olivat ilmeisesti osa yksikköä, jonka kanssa hän oli ilkeä yö. Tulitaukoa rikottiin jo muualla linjan varrella, mutta Beisan-laakson uskonnollisesta kibutsista tullut Shamir halusi varmistaa, ettei hänen alallaan enää tapeta.

Kerro miehilleen peitä hänet, ja kun hän vie sotilasta, joka puhuu arabiaa, hän laskeutuu tyhjään kastelualueeseen, joka johtaa hedelmätarhaan. Shamir huusi egyptiläisille lähestyessään – ”Tulitauko, rauha” – jotta se ei yllättäisi niitä. Oja tarjosi tarvittaessa peitteen. Egyptiläiset, noin 20 heistä, sytyttivät tulen, kun kaksi israelilaista esittelivät itsensä.

Komentajat kutsuivat komppanin komentajan, esittelivät itsensä majuri Aliksi. Shamir kertoi egyptiläiselle upseerille haluavansa välttää ampumisen. Sota oli ohi, hän sanoi, ja olisi tyhmää kenellekään Ali suostui. Hän yllätti Shamirin sanomalla uskovansa, että Sadat halusi paitsi tulitauon myös rauhan Israelin kanssa.

Lähipäivinä molempien osapuolten sotilaat lähtivät ulos Kun ampuminen puhkesi vierekkäisillä alueilla, he kiirehtivät takaisin omille linjoilleen.Alun perin, kun ammuttiin yöllä, egyptiläiset ampuivat Shamirin sijainteja, vaikka he eivät tehneet niin päivällä. Laskuvarjohyppääjät pitivät tulta, ja muutaman yön jälkeen vastakkaiset egyptiläiset eivät enää ampuneet.

Pian komentajat ja laskuvarjohyppääjät kokoontuivat päivittäin keittämään kahvia ja soittamaan backgammonia. Seurasi jalkapallopelejä. Miehet oppivat tuntemaan toistensa etunimet ja osoittivat kuvia vaimoista ja tyttöystöistä. Oli satunnaista kumsitzia, jolloin egyptiläiset teurastivat lampaita ja Shamirin miehet toimittivat ruokapaketteja kotoa.

Kuulu paikallisen aselevon määrästä levisi nopeasti ja vastaavia järjestelyjä tehtiin muilla aloilla. Jopa Ariel Sharon vieraili katsomassa, mitä tapahtui. Yhdessä vaiheessa Ali kertoi Shamirille, että hänellä oli esimiehiltä lupa viedä hänet vierailulle Kairoon. Israelin tiedustelupäälliköt pelkäsivät kuitenkin, että heidän Egyptiläisten kollegoidensa kanssa aikoi saada tietoa häneltä, mutta eivät. Israelin tiedustelupäälliköt puolestaan yrittivät selvittää Alilta Shamirin kautta alueella ammuttujen israelilaisten lentäjien kohtalon, mutta ilman menestystä.

Shamirin ja Alin välisessä keskustelussa, että israelilaiset heti sen jälkeen transkriptoitu upseeri Shamir kysyi sanomalehden pääkirjoituksesta ja väitti, että Egypti ei koskaan tunnusta Israelia. Pääkirjoitus oli raportoitu radiossa.

”Se on vain propagandaa”, sanoi komento-majuri. ”Totuus on, että haluamme rauhaa ja että olemme siirtymässä kohti sitä.”

”Miksi Sadat ei sano niin?” kysyi Shamir.

”Sadat ei voi sanoa niin yksiselitteisesti. Hän on uusi johtaja, ja vaikka osa älymystöistä tukee häntä, hänen ongelmansa on voittaa tavallisen kansan tuki, jonka Nasserin hahmo hypnoosaa edelleen. ”

Vuotta aiemmin, Ali sanoi. , hän oli osallistunut virkamiesten kokoukseen Sadatin kanssa. Ali oli silloin kapteeni ja matalimman tason läsnäoleva upseeri. ”Sadat sanoi, että meidän on huolehdittava Egyptin sisäisestä kehityksestä ja että jos Israel osoittaisi vain vakavia aikomuksia vetäytyä Siinaiilta, hän puhuisi sen kanssa.”

Asioiden oli edettävä vaiheittain, Ali sanoi. ”Ensinnäkin sodan on lopetettava. Vuoden tai kahden kuluttua matkustamme Tel Aviviin ja sinä Kairoon. ” Sen mukaan, mitä egyptiläiset sotilaat kertoivat israelilaisille kollegoilleen, Alin setä oli erittäin vanhempi upseeri.

Rauhan siemenet

Päivä irtisanomissopimuksen allekirjoittamista seuraavana päivänä Ali toi pataljoonansa komentaja samoin kuin eversti, jonka haaraa ei selvitetty. He halusivat kuulla Israelin kapteenilta, mitä hän ajatteli sopimuksesta, ilmeisesti tutkiakseen kentän tasolla Israelin julistusten vakavuutta. He näyttivät tyytyväisiltä Samamin vakuutuksiin siitä, että Israel aikoi todella vetäytyä. Ennen lähtöä egyptiläiset upseerit sanoivat toivovansa, että maiden väliset suhteet alkavat jäljitellä Shamirin ja Alin miesten välisiä suhteita. Se, että nämä itselleen jätetyt motivoituneet taistelijat valitsivat heti tilaisuuden jättää aseensa ja rikkoa leipää yhdessä taistelukentällä, kertoi jotain sodan tekemisestä.

Vuoden 1967 sodan jälkeen Egypti havaitsi, että sen kunnia voitiin hankkia vain uudessa sodassa, kun taas Israel, joka oli varma voitosta, ei pelottanut liikaa mahdollisuutta. Vuonna 1973 molemmat osapuolet nousivat vastakkainasettelusta kunnolla ehjänä ja halusta olla maistamatta sotaa uudestaan.

Yom Kippurin sota oli alkanut yllätyshyökkäyksellä, mutta paradoksaalien mestari antoi historiaa vieläkin yllättävämpi loppu, joka jätti uritetulle taistelukentälle rauhan siemenet, vaikka herkkäkin. Edes Sad Ab, joka haaveili puunsa alla Mit Abul-kumissa, ei ollut luonut yhtä surrealistista näkemystä kuin hänen matkansa Jerusalemiin.

Egypti, sota oli huikea saavutus. Israelille se oli eksistentiaalinen maanjäristys, mutta jonka seuraukset olivat viime kädessä terveellisempiä kuin kuuden päivän sodan. Sodan avautumisen trauma ei ollut tukahdutettava painajainen, vaan kansallinen muisti, joka oli pysyvä muistutus matalan ajattelun ja ylimielisyyden seurauksista. Israelin taistelukentän elpyminen puolestaan heijastaa yhteiskuntaa, jolla on elohalu ja kyky improvisoida kaaoksen keskellä. Israel kantaisi arpinsa, mutta sen ylläpitää muisto siitä, kuinka sen nuorimmat miehet pimeimmän hetkensä aikana pilkkasivat maan romahtavia valleita ja pitivät niitä.